Käveleminen

Joskus muistaakseni kirjoitin, että pidän sauvakävelemisestä.  Pidän myös kiireettömästä, varsinaisesti mihinkään suuntautumattomasta kävelystä.  Se lämmittää kehoa ja mieltä tavalla, johon kahvi ei kykene.  Ei sillä, molemmissa on puolensa.

On hetkiä hiekkaisella metsätiellä, jona aurinko paistaa putoilevien lehtien lomitse, joita en halua unohtaa.  Niinä hetkinä sitä tulee ajatelleeksi spontaanisti kauniita asioita ja arvostaneeksi sitä, miten paljon kauneutta, hyvyyttä ja totuutta maailmassa onkaan.  Urbaanissa ympäristössä, yhteydessä netin kautta kaikkiin maailman virheisiin, ne on helppo unohtaa ja sivuuttaa.  Iso virhe sekin.

Siispä kävelen, ympäristössä, jossa näen paljon luontoa, ja ajattelen, jos kävelen itsekseni, tai vietän aikaa vaimoni kanssa.  Siinä on jotain kerrassaan maagisen oikeaa, jopa tässä maailmassa, jossa netistä lukemalla uskoisi kaiken olevan pielessä.  Miten paljon onkaan hyvin.

Iso laiva on toki käännettävä.  Näinä hetkinä kuitenkin on helpompi muistaa ja konkreettisesti kokea miksi.